Digivalokuvia
mm. osakaskunnan vesialueen kalastuksesta tai saaduista "vonkaleista"
voi lähettää julkaistavaksi tällä sivulla. Valokuvan
tekijänoikeudet ja mahdollisesti kuvissa näkyvien (tunnistettavien)
henkilöiden lupa julkaisuun tulee olla selvitetty. Myös vanhoja
valokuvia mm. alueen kalastuksen harrastajista ja vanhoista
pyyntivälineistä voisi toimittaa skannattavaksi (tai skannattuna)
sivulla julkaistavaksi. Sivujen päivittäjän s-postitiedot on
etusivulla. Julkaistuista valokuvista ei makseta mitään korvausta.
Nuotanvetoa 1930-luvulla. (Kuva: Olli Laibertin
kuvakokoelma)
Lehden pituus noin 40 cm, joten ahven on
lähes yhtä pitkä.
Rasvangissa
osakaskunnnan vesialueella on ollut rapukannan hiljaiseloa, mutta
syksyllä 2019 on joitakin havaintoja ravuista katiskoissa. Jos
havaintoja on ollut muillakin, mielellään otetaan tietoja havainnoista
Rasvangissa - samoin kuin muistakin osakaskunnan vesistöistä.